Helsinki, Kuusisaari
Esittelyteksti
Krogiuksentie 10 C, 00340 Helsinki
Edustava merellinen omakotitalo Helsingin Kuusisaaressa
Ainutlaatuiselle etelän suuntaan aukeavalle merenrantatontille on vuonna 2011 valmistunut omakotitalo, jonka suuret ikkunat ja terassit tarjoavat upeat näkymät Seurasaarenselälle.
Tässä avarassa talossa on kolme asuinkerrosta. Keskikerroksen pääsisäänkäynnistä saavutaan isoon eteiseen, josta aukeaa upeat näkymät olohuoneen lasipintojen läpi suoraan merelle. Olohuoneesta on kulku suurista liukuovista merenpuoleiselle viihtyisälle ja katetulle näköalaterassille. Terassin edessä on lisäksi erillinen piha-alue. Olohuoneen vieressä on tilanjakajana toimivan takan toisella puolella kaunis ruokasali, josta on tarjolla myöskin upeat merimaisemat. Keittiö sijaitsee kätevästi ruokasalin lähettyvillä. Laadukas Keittiö on Italialaisen Binovan mallistoa ja se on kattavasti koneellistettu Mielen laadukkailla kodinkoneilla. Tässä kerroksessa on lisäksi kirjasto ja työhuone, jotka ovat helposti otettavissa vaikkapa makuuhuonekäyttöön.
Yläkerrassa on upea päämakuuhuone, jonka yhteydessä on tilava vaatehuone ja privaatti kylpyhuone tuplasuihkuin. Päämakuuhuoneesta on myös käynti maisematerassille. Tässä kerroksessa on lisäksi toinenkin makuuhuone sekä arkiolohuone, joka on helposti muutettavissa makuuhuoneeksi sekä niitä palveleva kylpyhuone- ja wc-tilat.
Alakerrassa on tyylikäs saunaosasto. Tilavan saunan löylyistä vastaa Iki-kiukaan pylväsmalli, joka tarjoaa hyvät ja pehmeät löylyt. Saunaosaston vieressä on moneen käyttöön sopiva huone, joka sopii hyvin vaikkapa leffa-/tai arkiolohuoneeksi tai ihan vaan rentoutumiseen saunan jälkeen. Tästä huoneesta on uloskäynti suojaisalle pihalle. Alakerrassa on myös erillinen Man Cave / harrastehuone viinikellareineen, jossa voi harrastaa viinejä ja rentoutua television äärellä. Alakerrassa on lisäksi runsaasti varastotilaa, tekninen tila ja sieltä on suora yhteys maanalaiseen autohalliin.
Turvalliselle, aidatulle tontille saavutaan sähköportin kautta. Tontti on jaettu hallinnanjakosopimuksella kuuden kiinteistön kesken. Sopimuksen perusteella tälle kiinteistölle kuuluu talon yhteisestä autohallista kaksi sähköauton latauspistokkeella varustettua autopaikkaa. Rannassa on yhteinen laituri, jossa on huoneistolle merkitty oma venepaikka. Myytävän kiinteistön tonttiosuus on n. 642 m2.
Esittelemme tätä kiinteistöä vain yksityisnäytöin.
Pekka Kujala, 040 832 8888, pekka.kujala@westhouse.fi
Raya Virtanen, 040 820 7717, raya.virtanen@westhouse.fi
This spectacular house was built in 2011 on a unique south-facing seaside plot. The large windows and terraces offer panoramic sea-views.
There are three floors in this spacious house. Main entrance is on the middle floor and when entering the spacious hall, you can see gorgeous view through living room to the sea. From living room there is an entrance through large sliding doors to a covered terrace overlooking the sea.
Next to the living room there is dining room and a quality cuisine by Binova from Italy, all the appliances are also high end by Miele. On this floor there is also a library room and a study, that can also be used as bedrooms.
On the upper floor there is a luxurious master bedroom with walk-in closet and beautiful en-suite and access to terrace with sea view. Upstairs there are also one other bedroom and separate lounge area and a bathroom serving these rooms. Downstairs there is stylish sauna, and next to it a versatile space that can be used as movie room or relaxation after sauna. There is also a ‘Man Cave’ where one can have wine tastings or relax in front of TV.
There are total of six houses in this gated area. Based on the agreement, this house has two parking spaces, one with electric car charging socket, in the common garage. There is a common pier on the beach, where each house has its own boat berth. The plot area of the property for sale is approx. 642 m2.
Please contact for further information and for private viewing.
Pekka Kujala, tel. +358 40 832 8888, pekka.kujala@westhouse.fi
or
Raya Virtanen, tel.+358 40 820 7717, raya.virtanen@westhouse.fi
meri, merenranta, meren ranta, terassi, autohalli, venelaituri, venepaikka, moderni, arkkitehtuuri, spa, autotalli, aidattu alue, sea-front, boat dock, terrace, sundeck, garage, seaside, gated area,
Kohdetiedot
Sijainti
Krogiuksentie 10 C
00340 Helsinki
Asuinpinta-ala
349 m²
Muu pinta-ala
28 m²
Huoneet
7h, k, 4 kph/wc, khh, arkiolohuone, harrastehuone/viinikellari
Kerrokset
1-3
Myyntihinta
3.100.000 €
Velaton hinta
3 100 000 €
Huoneisto
Osoite
Krogiuksentie 10 C
00340 Helsinki
Tilat
7h, k, 4 kph/wc, khh, arkiolohuone, harrastehuone/viinikellari
Asuinpinta-ala n.
349 m²
Keittiö/varusteet
Upea ja tilava keittiö aukeaa niemekkeen yli ruokasalin ja meren suuntaan. Keittiökaapit ovat Binovan mallistoa. Ovet ovat väriltään korkeakiiltoinen Acrilux "Dove Grey" ja työtasot ja taustaseinä ovat "New Cambrian Black" mustaa luonnonkiveä. Keittiö on kattavasti koneellistettu Mielen laadukkailla kodinkoneilla. Tilavaan keittiöön mahtuu myös ruokapöytä.
Kph/wc/varusteet
Yläkerrassa on kaksi kylpyhuonetta. Master-bedroomin yhteydessä on tilava kph, tuplasuihkut, wc, allaskaapisto. Seinät ja lattiat keraamista laattaa, katto maalattu. Kahden muun makuuhuoneen yhteiskäytössä on tilava kylpyhuone, jossa suihku, amme, wc-istuin ja allaskaapistot. Seinät ja lattiat keraamista laattaa, katto maalattu. Sisääntulokerroksessa on 1 kph, jossa on wc, allaskaapisto ja suihkunurkkaus. Seinät ja lattiat laattaa, katto maalattu. Alakerrassa on kph saunan yhteydessä: Tuplasuihkut. Seinät ja lattiat laattaa, katto maalattu.
Sauna
Tilava sauna, sähkökiuas (Iki Pylväs)
Vapautuu
Sopimuksen mukaan
Kunto
Hyvä
Energialuokka
, Energiatodistus mennyt vanhaksi, uusi tilattu
Lisätietoja
Myytävällä kiinteistöllä on oma hallinnanjakosopimuksessa määritelty alue, jossa myös rakennus sijaitsee. Tonttialueen koko 642 m2
Yhtiö
Rakennusvuosi
2011
Tontin pinta-ala
8369 m²
Tontin omistus
Oma
Rakennusoikeus
Rakennusoikeus käytetty
Rakennusaine
Betonielementti
Lämmitys
Sähkö ja ilmalämpöpumppu
Kaavoitustilanne
Asemakaava
Hinta
Myyntihinta
3.100.000 €
Velaton hinta
3 100 000 €