Espoo, Westend
Esittelyteksti
Liinasaarentie 5, 02160 Espoo
Ainutlaatuinen helmi aidon vanhan Westendin ytimessä. Funkkistyylinen 1938 valmistunut kauniisti omaa tyylisuuntansa edustava rakennus, johon tehty erittäin laaja-alainen saneeraustyö on juuri valmistunut.
Tällaisia alkuaikojen Westendin huvilayhdyskunnan vanhoja villoja ei juurikaan enää ole jäljellä.
Rakennuksessa on nykyajan mukavuudet maalämmöstä lähtien. Saneeraus on tehty huolella vanhan rakennuksen tyyliä ja ajan henkeä kunnioittaen.
Talon sisääntulon avara eteis-/aulatila kaari-ikkunoineen antaa jo esimakua vanhan ajan aistikkaasta tyylistä.
Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevat täysin uusi keittiö, josta uloskäynti, yhdistetty ruokasali ja olohuone tunnelmallisine takkoineen. Ruokasalista pääsy myös parvekkeelle.
Eteistilassa on erillinen wc.
Tyylikkäästä portaikosta päästään toisen kerroksen tilavaan aulaan. Kerroksessa on kolme makuuhuonetta, kylpyhuone/wc, kaksi säilytyskomeroa.
Aulasta pääsy pienemmälle parvekkeelle, toisesta makuuhuoneesta suurelle terassiparvekkeelle.
Rakennuksen alakerrassa sijaitsevat autotallin ja sen yhteydessä olevan varaston lisäksi kaksi erillistä varastoa. Toisen sisääntulon yhteydessä kuraeteinen ja ikkunallinen huone, jota voi käyttää moneen tarkoitukseen.
Aiemmin valmistuneen saunaosaston suihkutiloissa kylpyamme ja erillinen takkahuone, josta käynti ikkunalliseen kodinhoitohuoneeseen.
Tervetuloa tutustumaan tähän ainutlaatuiseen Westendin helmeen.
Myyntiä hoitavat:
Hannu Martin
050 344 6137
hannu.martin@westhouse.fi
Arto Lovén
044 747 7000
arto.loven@westhouse.fi
Kohdetiedot
Sijainti
Asuinpinta-ala
226 m²
Muu pinta-ala
115 m²
Huoneet
6h, k, rt, oh, 3wc, , khh, th, pesuh. sauna
Kerros
1-3/3
Myyntihinta
1.800.000 €
Velaton hinta
1 800 000 €
Huoneisto
Osoite
Tilat
6h, k, rt, oh, 3wc, , khh, th, pesuh. sauna
Asuinpinta-ala n.
226 m²
Ikkunoiden suunta
Kauniit puutarhamaiset ja metsäiset näkymät kaikkiin ilmansuuntiin.
Keittiö/varusteet
Keittiön varustukseen kuuluvat täysin uudet jääkaappi, irralliset kaapistot ja saareke. Induktioliesi, erillisuuni ja -liesitaso, liesituuletin (hormiin), astianpesukone, kiinteät valaisimet. Uusi puulattia, seinät ja katto maalattu.
Kph/wc/varusteet
Alakerran saunan yhteydessä olevassa pesuhuoneen seinät ja lattia kiviainesrakenteisia pinnoitteena laatat. Kylpyamme ja suihkutilat. Saunatilojen yhteydessä myös tunnelmallinen takkahuone.
Sauna
Alakerrassa olevan ikkunallisen saunan lattia laatoitettu, seinät paneloitu, sähkökiuas.
Vapautuu
Heti
Kunto
Erinomainen
Energialuokka
Ei lain edellyttämää energiatodistusta
Lisätietoja
Puutarhapiha kunnostettu ja uusittu istutuksineen 2022 - 2023
Yhtiö
Nimi
Asunto Oy Espoon Liinasaarentie 5
Rakennusvuosi
1938
Tontin pinta-ala
820 m²
Tontin omistus
Oma
Rakennusaine
Tiili, betoni ja puu
Lämmitys
Maalämpö
Kaavoitustilanne
Asemakaava
Autopaikat
Kiinteistön kuuluu lämmin autotalli, piha-alueella kaksi autopaikkaa. Sähkölatausmahdollisuus. Liinasaarentiellä myös paikoitusmahdollisuus.
Hinta
Myyntihinta
1.800.000 €
Velaton hinta
1 800 000 €