Myyntistailaus on tärkeä osa laadukasta ensivaikutelmaa

13.10.2020

Asuntojen stailaaminen myyntiä varten on kasvattanut hurjasti suosiotaan viime vuosina. Mitä stailaaminen käytännössä tarkoittaa ja miksi sitä tehdään? Kannattaako se tehdä itse, vai hyödyntää ammattilaisten osaamista? Tässä artikkelissa kerromme, miksi stailaus on tärkeä osa laadukasta ensivaikutelmaa.

LAADUKAS STAILAUS TUO ASUNNON PARHAAT PUOLET ESIIN

Asunnon myyntistailaus tarkoittaa sitä, että kohteen ilmettä freesataan ja neutralisoidaan asunnosta otettavia myyntikuvia varten. Myyntistailaus ei tarkoita sitä, että koko asunto sisustetaan uudestaan, vaan kyse on pienten yksityiskohtien hiomisesta. Stailauksen tavoitteena on tuoda asunnon parhaat puolet esiin kuvauksia varten.

Kameran linssi ei valehtele, eli kokonaisuutta täytyy tulkita kuvien kautta. Jonkin huonekalun sijainti voi silmään näyttää hyvältä, mutta kameran kautta huomaa, että se ei istu tilaan ollenkaan. Pienelläkin siirrolla huonekalu saattaakin istua kuvaan huomattavasti paremmin.

Oikealla kuvakulmalla, valolla sekä pienillä muutoksilla saadaan suurikin muutos aikaan.

Hyvien kuvien myötä ostajat saavat asunnosta mieleenpainuvamman vaikutelman, jolla on iso vaikutus asunnon myyntiaikaan ja lopulliseen myyntihintaan. Varsinaisesti stailaus ei itsessään välttämättä nosta kohteen lopullista myyntihintaa, vaan se kasvattaa enemmänkin ostajien kiinnostusta ja helpottaa myyntiä. Suuremman kysynnän seurauksena asunnosta saadaan todennäköisesti parempi hinta ja asunto myydään nopeasti.

Makuuhuoneeseen luodaan uudella petauksella hotellinomaista tunnelmaa. Kysy stailauksesta lisää kiinteistönvälittäjältä

MITÄ MYYNTISTAILAUS KÄYTÄNNÖSSÄ ON?

Käytännössä stailaus on sitä, että kohteen kiinteistönvälittäjällä on tietynlainen visio asunnon  myynnistä. Hän pohtii, miltä asunto näyttää kuvissa ja esitteissä, mitkä puolet on hyvä tuoda esiin ja kuinka asunnon fiilistä pyritään tuomaan myynti-ilmoituksessa mahdollisimman hyvin esiin. Stailaus toteutetaan saumattomassa yhteistyössä välittäjän, stailaajan ja kuvaajan kanssa.

Yhdessä ammattitaitoisen stailaajan ja kuvaajan kanssa asunnosta pyritään saamaan paras irti myyntimateriaalia varten. Asuntoon pyritään luomaan hotellinomaista tunnelmaa, kuten esimerkiksi petaamalla sänky, siirtämällä huonekaluja tarpeen mukaan ja vaihdellaan pieniä sisustuksellisia yksityiskohtia. Sohvatyynyt tai kylpyhuoneen irtaimistoa saatetaan vaihtaa ja myyjän henkilökohtaiset tavarat (esim. valokuvat, johdot) pois näkyvistä.

Kylpyhuone ennen & jälkeen Kaikki henkilökohtaiset hygienia- ja kauneudenhoitotarvikkeet laitetaan pois näkyviltä.

Kuvauksien jälkeen huonekalut ja tavarat siirretään takaisin omille paikoilleen. Kuvissa ei myöskään yritetä piilotella asunnon mahdollisia virheitä, vaan tavoite on saada mahdollisimman aito lopputulos. Ei ole myynnin kannalta etu, jos merkittävä virhe paljastuu vasta näytössä.

Koko asunnon fiilistä on mahdotonta tuoda kuvien avulla ilmi, mutta niiden tarkoitus onkin luoda potentiaaliselle ostajalle tunne asumisesta kyseisessä kohteessa. Kun kohde ja myynti-ilmoitus herättää tunteita, lähtee ostaja todennäköisemmin katsomaan sitä, jolloin myös kuvien tuoma fiilis saadaan vahvistettua.

Virtuaalinen remontti auttaa näkemään kohteen potentiaalin.
Kiinteistönvälittäjämme tietävät miten stailausta voi hyödyntää hyödyntää asuntosi myynnissä – Ota yhteyttä!

KANNATTAAKO ASUNNON STAILAUS?

Käytännössä jokainen asuntoaan myyvä taho haluaa asunnostaan mahdollisimman hyvän hinnan. Lopullisen myyntihinnan kannalta tärkein aika on heti kohteen julkaisun jälkeinen aika, johon ensivaikutelmalla on merkittävä vaikutus. Puhuttelevan ensivaikutelman keskiössä ovat useimmiten laadukkaat ja houkuttelevat kuvat sekä kutsuva stailaus, joka tuo asunnon parhaat puolet esiin.

Varsinkin tyhjän asunnon sisustamisella on suuri vaikutus kysyntään ja sitä kautta lopulliseen myyntihintaan. Tyhjään asuntoon pystytään luomaan 3D-kalusteilla aivan eri fiilis kohteen mahdollisuuksista. Kohteeseen voidaan tehdä myös virtuaalinen remontti, mistä käy ilmi kohteen remontillinen potentiaali.

Stailauksella pystytään lisäämään vanhempienkin kohteiden myynnillisyyttä. Esimerkiksi vanhemman ihmisen kotiin on voinut kertyä vuosikymmenien aikana runsaasti tavaraa, jota siirtelemällä pystytään luomaan asuntoon merkittävääkin tilan tuntua. Näin vanhastakin kohteesta saadaan neutraalimpi ja myyvempi kokonaisuus pienellä vaivalla.

Tyhjä asunto vs tyhjä asunto 3D-kalustettuna “Tyhjään asuntoon pystytään luomaan 3D-kalusteilla aivan eri fiilis kohteen mahdollisuuksista.”

Westhousella stailaaminen on osa myyntiprosessia ja se sisältyy välityspalkkioon. Kaikille kohteille tehdään tarpeen mukaan pienempi tai suurempi stailaus kuvia varten. Stailaamisessa ja kuvaamisessa hyödynnetään kokeneita ammattilaisia, joilla on kokemusta satojen, jopa tuhansien kohteiden kuvaamisesta ja stailaamisesta.

Asunnon ilmeen eteen voi itsekin tehdä paljon, mutta kotiaan myyvä ihminen saattaa olla hieman sokea kotinsa stailaamisen mahdollisuuksista. Ammattitaitoinen stailaaja kykenee katsomaan asuntoa “puolueettomasti” ja tekemään ratkaisuja sen pohjalta. Myyjät saattavat jopa yllättyä kuinka upeita kuvia heidän kodistaan on saatu.

Lue lisää hyödyllisiä artikkeleita asuntokauppaan liittyen

Oletko myymässä asuntoasi? Westhouse myy asuntosi hyödyntäen aina ammattitaitoisia kuvaajia ja stailaajia.

Westhouse LKV on vuonna 1994 perustettu, erityisesti Espoon ja Helsingin alueella toimiva kiinteistönvälitysliike. Palvelemme asiakkaitamme yli 10 000 onnistuneen asuntokaupan kokemuksella. Osaamisalueeseemme kuuluvat myös arvoasunnot, lomakiinteistöt sekä muut erikoiskohteet ranta-alueilla ja saaristomaisemissa. Meidän kunnia-asianamme on palvella mahdollisimman hyvin ja tehokkaasti kaikkia asuntokaupan osapuolia. Haluamme tehdä asumisen unelmista totta. Kiinteistönvälittäjämme Espoossa ja Helsingissä ovat kiinteistöalan ammattilaisia, jotka keskittyvät jokaiseen myynti- ja ostotoimeksiantoon täysillä. Kysy myös asunnon hiljaisesta myynnistä kiinteistönvälittäjiltämme. Ota yhteyttä ja sovi maksuton arviokäynti!

Avainsanat: asuntostailaus, Kiinteistönvälittäjä, Kiinteistönvälitys, Makuuhuoneen sisustus, Sisustus, stailaus, valokuvat,