Näin vaalit asuntosi arvoa

23.10.2024

Kodin kunnon ja arvon ylläpitäminen on ensiarvoisen tärkeää, vaikka asunnon myynti ei olisikaan lähitulevaisuuden suunnitelmissa.

Kiinteistönvälittäjämme Pekka Kujala kertoo toimenpiteistä, jotka tukevat arvon säilymistä.

”Asunnon ostajat luonnollisesti arvostavat asianmukaista huolto- ja korjaushistoriaa – aivan kuten autojenkin kohdalla.

Tärkeää on tehtyjen toimien dokumentointi, esimerkiksi päivittämällä ok-talon talokirjaa. Tällöin omistaja voi myyntitilanteessa osoittaa tehdyt toimenpiteet, niiden toteuttajat ja ajankohdat, mikä rakentaa ostajan luottamusta.

Jos kiinteistön omistaja on suorittanut korjaustoimenpiteitä itse, kannattaa myös siinä tapauksessa kirjata ylös tehdyt työt. Työvaiheista otetut valokuvat ovat myyntitilanteessa kullanarvoisia”, Pekka kertoo.

Talon huoliteltu piha antaa kuvan, että myös talosta on pidetty huolta.

Tärkeitä ylläpitotoimia ovat mm.

  • Katon seuranta ja huolto

Katto ja sadevesijärjestelmät on syytä puhdistaa säännöllisesti roskista ja tarkistaa läpivientien tiiveys määräajoin. Tiilikatolle kannattaa ajoittain tilata myös pesu ja pinnoitus, mikä voi kasvattaa katon käyttöikää jopa 10 vuodella. Tasakatoissa tärkeää on varmistaa säännöllisesti katon kaivojen esteetön vedenvirtaus. Muutoin katolle voi kertyä suuri määrä vettä, mikä voi aiheuttaa vuotoja tai vaurioittaa katon rakenteita.

 

  • Salaojien tarkistus

Tärkeää on myös salaojien säännöllinen tarkistus ja huolto, jottei kosteus nouse talon rakenteisiin alhaalta käsin. Suositus ammattilaisen tekemien salaojatarkastusten välistä on 5 vuotta, ja tukosepäilyjen yhteydessä salaojille on syytä tilata huuhtelu.

 

  • Märkätilojen ja ilmanvaihdon seuranta ja huolto

Sisätiloissa kannattaa huolehtia märkätilojen kunnosta, mm. silikonisaumojen uusimisesta määräajoin. Myös pintamateriaalien kuntoa on syytä seurata, ja korjata esimerkiksi laattojen mahdolliset halkeamat heti. Tärkeää on seurata myös sisäilman laatua. Raitisilma-aukkoja ei koskaan tule tukkia, ja ilmanvaihdon tulee toimia tehokkaasti. Jos asunnon ilma tuntuu tunkkaiselta tai sisätiloissa esiintyy hajua, vaikuttaa se myyntitilanteessa väistämättä asunnon arvoon.

 

  • Energiatehokkuuden parantaminen

Tänä päivänä ostajat ovat kiinnostuneita asumiskustannuksista, joten kiinteistön lämmitysjärjestelmä vaikuttaa usein niin myyntiaikaan kuin hintaan. Pidemmällä tähtäimellä edullisia ja ekologisia – ja sen myötä arvostettuja – vaihtoehtoja ovat mm. maalämpö,  ilmavesilämpöpumppu ja aurinkopaneelit. Jos suurempi energiaremontti ei ole vaihtoehto, voi talon energiatehokkuutta parantaa esimerkiksi ikkunoiden ja ovien tiivistämisellä sekä ilmanvaihdon ja lämmitysjärjestelmän säädöllä.

 

  • Pihan hoito

Piha on tärkeä osa kokonaisuutta, eikä sen ylläpito ole itse tehtynä suuri kustannus. Ylimääräiset tavarat kannattaa siis siivota piha-alueelta, ja pitää istutukset ja nurmi siistinä. Mahdolliselle ostajalle huoliteltu piha voi nimittäin kertoa, että myös taloa on hoidettu asianmukaisesti.

 

***

 

Oletko myymässä, ota yhteyttä Pekkaan hän auttaa sinua kaikissa asuntoasioissa!

 

 

Avainsanat: arvoasunto, Asunnon myynti, asunnonarvo, Kiinteistönvälittäjä, Kiinteistönvälitys, Westhouse LKV,