Ainutlaatuinen Westend on yksi Suomen arvostetuimpia asuinalueita

Nina Nykopp

2.7.2021

Westend on yksi Suomen arvostetuimpia asuinalueita. Alle 15 minuutin ajomatkan päässä Helsingin keskustasta sijaitseva Espoon kaupunginosa tunnetaan merellisyydestään ja arvoasunnoistaan. Alueella pitkään asuneet ja viihtyneet kiinteistönvälittäjämme esittelevät aluetta tarkemmin tässä artikkelissa.

Etelä-Espoossa, Haukilahden ja Tapiolan välimaastossa sijaitseva Westendin kaupunginosa tunnetaan suosittuna alueena lapsiperheiden ja varttuneemman väen keskuudessa. Alue onkin identiteetiltään puutarhamainen huvilakaupunki, jonka asunnoista huokuu ylellisyys ja tyylikäs arkkitehtuuri. Helsingin keskustan läheisyys ja hulppeat merimaisemat tekevät Westendistä myös yhden maamme kalleimmista postinumeroalueista.

Westend on kehittynyt ja tiivistynyt vuosien aikana, mutta tänä päivänäkin alueelta löytyy runsaasti suuria, luxury-tason omakotitaloja merinäköaloilla. Tiivistymisestä huolimatta Westend tarjoaa ainutlaatuisen huvilatunnelman aivan pääkaupungin tuntumassa. Noin puolet alueesta on kaavoitettu omakotitaloille. Myös erillis- ja rivitaloasuntoja on rakennettu paljon. Keskimäärin omakotitalojen hinnat liikkuvat miljoonasta eurosta ylöspäin.

Westendintie 14 –  Moderni ja kaunis talo myynnissä. Tutustu tästä.

Westendissä on tarvittavat palvelut ja helpot yhteydet

Westendin sijainti on ihanteellinen, kun haluaa asua lähellä pääkaupungin palveluita, mutta silti omassa rauhassa meren äärellä. Westendin pohjoispuolelta pääsee kätevästi länsiväylää pitkin muualle Espooseen, Helsinkiin tai vaikka Kehä 1:lle. Myös kattavat bussiyhteydet Tapiolan metroasemalle sekä Lauttasaareen helpottavat arkea. Polkupyörälläkin polkaisee Helsingin keskustaan noin puolessa tunnissa.

Kaikki tarpeelliset palvelut helppoon arkeen sijaitsevat lähellä Tapiolassa ja matka suurempiin kauppakeskittymiin taittuu nopeasti Länsiväylää pitkin tai metrolla. Westendissä sijaitsi aiemmin liikekeskus, joka on nyttemmin purettu. Tilalle rakentuu kerrostaloja, joiden kivijalkaan on tulossa palveluita, kuten esimerkiksi ravintoloita. Ravintoloita ja kahviloita onkin Westendiin kaipailtu enemmän.

MYYTY ET 310 m², Westend, Espoo. Vuonna 2019 valmistunut laadukkaan ylellinen kivitalo esteettömällä merinäköalalla. Myy sinäkin kotisi kauttamme. 

Perheille Westend on ihanteellista aluetta, sillä ympäristö on rauhallista ja turvallista. Westendinpuiston koulu ja päiväkoti sijaitsevat keskellä Westendiä kävelymatkan päässä kaikkialta. Lähistöltä löytyy myös runsaasti urheiluseuroja, jotka tekevät ansiokasta työtä kaikenikäisten parissa. Esimerkiksi salibandyseura Westend Indians pelaa Suomen korkeimmalla sarjatasolla ja liikuttaa samalla 1500 ihmistä ollen yksi Espoon suurimpia urheiluseuroja.

Liikuntaan ja ulkoiluun löytyy paljon erilaisia paikkoja, kuten urheilukenttä, ulkokuntosali ja kuntoportaat. Perheille löytyy useita leikkipuistoja ja uimaranta. Vesillä liikkujille löytyy myös omistusvenepaikkoja Hiiralanlahdesta, jota ylläpitää vene- ja pursiseura Westend Sailors. Lisäksi monilla rantatonteilla on omat laiturinsa isommillekin paateille.

Westendintie 12 –  Upea merenrantatalo myynnissä. Tutustu tästä.

Westendissä asunnot menevät hyvin kaupaksi

Viime vuosina Westendissä on rakennettu entistäkin tiiviimmin ja vanhempia rakennuksia on purettu pois. Kysyntä on Westendissä kovaa ja eniten kysyntää on suuremmilla perheasunnoilla. Myös vanhan liikekeskuksen tilalle rakentuvat kerrostaloasunnot ovat herättäneet todella paljon kiinnostusta.

Westhouse on välittänyt Westendissä asuntoja yli 20 vuotta ja nähnyt alueen hinta- ja ympäristökehityksen läheltä. Kiinteistönvälittäjiemme joukosta löytyykin useampi Westend-asiantuntija, jotka toteuttavat mielellään asumisen unelmia. Kiinteistönvälittäjilämme on valmiiksi laajat kontaktiverkostot ihmisiin, jotka etsivät asuntoa Westendistä.

Oletko myymässä asuntoasi? Ota yhteyttä kiinteistönvälittäjään ja varaa maksuton arviokäynti.

Lue lisää kirjoittamiamme artikkeleita kaupunginosista

Nina Nykopp

Kiinteistönvälittäjä, LKV, KiAT

0400 22 6020

nina.nykopp@westhouse.fi

Ota yhteyttä

Westhouse LKV on vuonna 1994 perustettu, erityisesti Espoon ja Helsingin alueella toimiva kiinteistönvälitysliike. Palvelemme asiakkaitamme yli 10 000 onnistuneen asuntokaupan kokemuksella. Osaamisalueeseemme kuuluvat myös arvoasunnot, lomakiinteistöt sekä muut erikoiskohteet ranta-alueilla ja saaristomaisemissa. Meidän kunnia-asianamme on palvella mahdollisimman hyvin ja tehokkaasti kaikkia asuntokaupan osapuolia. Haluamme tehdä asumisen unelmista totta. Kiinteistönvälittäjämme Espoossa ja Helsingissä ovat kiinteistöalan ammattilaisia, jotka keskittyvät jokaiseen myynti- ja ostotoimeksiantoon täysillä. Kysy myös asunnon hiljaisesta myynnistä kiinteistönvälittäjiltämme. Ota yhteyttä ja sovi maksuton arviokäynti!

Avainsanat: asunnon hinta-arvio, espoo, Kiinteistönvälittäjä, Kiinteistönvälitys, Westend, Westhouse,