Oma koti kullan kallis – mutta minkä arvoinen?
Anna Kuisma
5.7.2018
Asunnon arvo ei ole niin yksiselitteinen käsite, kun mitä sen kuvitellaan olevan. Hintaan vaikuttavat monet eri asiat ja niiden summa.
Kun oman kodin myyminen tulee ajankohtaiseksi, ensimmäisenä lähdetään miettimään usein asunnon arvoa. Myyntihinta ei kuitenkaan ole niin yksiselitteinen käsite, kun mitä sen kuvitellaan olevan. Hintaan vaikuttavat monet eri asiat ja niiden summa. Jotta saat asunnostasi parhaan mahdollisen hinnan, kannattaa liikkeelle lähteä ammattitaitoisen kiinteistönvälittäjän valinnasta. Välittäjällä on kokemuksen tuoma tietotaito ja tässä muutama tärppi hinnan määritykseen, jotta oman kodin arvo ei tule yllätyksenä.
Sijaintia ei voida liiaksi korostaa hinnan merkitsevyyden kannalta. Se ja alueen hintataso ovat tärkeimmät hinnan määrittävät tekijät. Rakennusvuosi, asunnon ja yhtiön kunto kertovat tulevista investoinneista. Myös neliöt, pohjaratkaisu ja asunnon ominaisuudet vaikuttavat asunnon arvoon.
Hintaan vaikuttavat hieman eri tekijät riippuen siitä, onko kyseessä omakotitalo, erillistalo, rivitalo, paritalo vai kerrostaloasunto. Omakotitaloissa tontin koko ja rakennusoikeus ovat merkittävässä roolissa, kun pohditaan kohteen arvoa. Rakennusmateriaalit, arkkitehtuuri ja lämmitysmuoto vaikuttavat suuresti asuinkustannuksiin, joten niillä on myös vaikutusta hintaan. Rivitalossa pihan koko on huomioitava, kun taas kerrostaloissa kerros, näkymät ja parveke tuovat lisäarvoa.

Myyjällä on joskus puolueellinen näkemys asunnosta – hän tuntee asuntonsa hyvät puolet, mutta on saattanut tulla sokeaksi/tottunut heikkouksiin. Esimerkiksi persoonalliset sisustusratkaisut saattavat olla myyjän mielestä arvoa nostavia asiota, mutta ostaja harvoin osaa antaa niille arvoa.
Lopullisen arvon kuitenkin jokaisessa kohteessa määrittää kysyntä, joten liikkeelle kannattaa lähteä mahdollisimman todellisen tuntuisesta hinnasta.
Näillä tiedoilla pääsee jo pitkälle eikä hinta tule täysin yllätyksenä ja jos tulee, toivottavasti positiivisena sellaisena.
Kesäterveisin,
Anna Kuisma
Head of Marketing and Administration, KTM, LKV
050 536 8888
anna.kuisma@westhouse.fi
Ota yhteyttäAvainsanat: Asunnon arvo, Asunnon hinta, Asunnon myyjä, Asunnon myynti, Asunto, Hyvä kiinteistönvälittäjä, Hyvä välittäjä, Kerrostalo, Kiinteistönvälittäjä, myymässä asuntoa, Myyntihinta, Omakotitalo, Paritalo, Rivitalo, Sijainti,