Asunnon arvon muodostaminen on monitahoinen prosessi
14.1.2025
Jokainen koti on yksilöllinen kokonaisuus, jonka arvo rakentuu lukuisista tekijöistä. Perustellun hinta-arvion muodostaminen vaatiikin siksi sekä perehtyneisyyttä että näkemyksellisyyttä.
Asuntojen arvoista puhuttaessa korostetaan usein sijaintia, mutta sen painoarvo on vuosien saatossa hieman muuttunut. Potentiaalisilla ostajilla on tänä päivänä hyvin erilaisia tarpeita ja mieltymyksiä, sekä mahdollisesti myös joustoa työskentelypaikkansa suhteen, joten ns. haluttujen alueiden käsite on selvästi laajentunut.
Lisäksi arvonmuodostukseen vaikuttaa asunnon mikrosijainti, eli sijoittuminen alueen tai kaupunginosan sisällä. Töölö on tästä selkeä esimerkki, sillä siellä hinnanvaihtelu eri korttelien, ja jopa katujen, välillä voi olla suurta.
Mitkä ovat oleellisimpia arvoon vaikuttavia tekijöitä?
Ikkunoista avautuva näkymä on yksi keskeinen arvoon vaikuttava tekijä. Asunnon arvoa voikin nostaa esim. hieno meri-, metsä- tai puistonäköala. Tärkeää on myös yksityisyys: se, ettei sisälle ole suoraa näkymää naapurin ikkunoista tai ulkoa.
Asunto-osakeyhtiöissä asunnon arvoon vaikuttaa merkittävästi myös taloyhtiön kunto, jopa itse asunnon kuntoa enemmän. Siksi jokaisen osakkaan kannattaa olla kiinnostunut taloyhtiön asioista; kun oikeat korjaukset tehdään oikea-aikaisesti, varmistetaan asuntojen arvon säilyminen.
Myös lämmitysmuodolla on oleellinen vaikutus asunnon arvoon. Arvoa kohottavia ratkaisuja ovat esim. maalämpö ja ilmavesilämpöpumppu, jotka tiedetään yleisesti taloudellisiksi ja ekologisiksi vaihtoehdoiksi. Myös tasaista lämpöä tarjoava vesikiertoinen lattialämmitys on arvostettu ominaisuus sekä sisustuksellisesti että asumismukavuuden kannalta.
Millaiset erityispiirteet voivat korottaa asunnon arvoa?
Kerrostaloasunnoissa esimerkiksi asuinkerros vaikuttaa hintaan merkitsevästi. Mitä ylempänä asunto sijaitsee, sitä arvokkaampi se lähtökohtaisesti on. Myös läpitalon huoneistot ja kulmahuoneistot ovat erityisen haluttuja, mikä korottaa niiden arvoa.
Myös parveke voi vaikuttaa arvonmuodostukseen. Kantakaupungissa parvekkeelliset asunnot ovat harvinaisempia, joten oma parveke tyypillisesti nostaa hintaa ja nopeuttaa myyntiä. Espoon puolella parvekkeet ovat puolestaan yleisiä, joten odotuksetkin ovat erilaisia: jotta parveke vaikuttaa hintaan korottavasti, on sen oltava tavallista isompi.
Myös arkkitehtoniset ratkaisut vaikuttavat asunnon arvoon. Esimerkiksi Helsingin keskustassa jugend-taloja arvostetaan erityisesti, mikä heijastuu positiivisesti kyseisten kiinteistöjen asuntojen arvoihin.
Sisätiloista ostajat huomioivat erityisesti suuren huonekorkeuden ja isot ikkunat sekä tyylikkäät ja ajattomat keittiö- ja kylpyhuonetilat. Nämä voivatkin paitsi vaikuttaa asunnon arvoon myös nopeuttaa kohteen myyntiä.
Avainsanat: arvoasunnot, Asunnon arvo, Asunnon myynti, asunnon osto, Kiinteistönvälittäjä, Kiinteistönvälitys, Westhouse LKV,