Viestintä osana välittäjän työtä ja hyvää asiakaskokemusta
4.7.2024
Viestintä on erottamaton osa välittäjän työtä. Yhteydenpito on myös 2000-luvulla muuttunut entistä sujuvammaksi uusien digitaalisten kanavien myötä.
Kiinteistönvälittäjämme Mia Hollands kertoo ajatuksiaan viestinnän roolista välittäjän työssä sekä omassa työarjessaan.
”Aktiivinen viestintä myyntiprosessin aikana on yksi välittäjän työn pääasioista. Puhunkin päivittäin puhelimessa todella paljon.
On kuitenkin myös asiakkaita, jotka eivät suosi puhelimen käyttöä viestimiseen, koska he ovat usein kiireisiä tai varattuja. Koen tärkeäksi toimia asiakkaan ehdoilla, joten selvitänkin aina toimeksiantoa tehdessäni miten ja missä kanavissa asiakas haluaa kanssani viestiä”, Mia kertoo.
Miksi viestintä on niin tärkeää läpi myyntiprosessin?
”Asuntokauppa on erittäin merkityksellinen asia niin myyjälle kuin ostajalle, joten viestintä on oleellisessa asemassa hyvän asiakaskokemuksen rakentamiseksi.
Siksi välittäjän on tärkeää olla hyvin tavoitettavissa, vastata kysymyksiin ja pitää asiakkaisiin aktiivisesti yhteyttä.
Itse koen välittäjän työn asiakaspalveluammattina ja elämäntapana, joten olen usein asiakkaideni saavutettavissa myös perinteisen työajan ulkopuolella. Olen myös huomannut, että joskus asiakkaalle lopullinen päätös tarjouksen hyväksymisestä voi olla vaikea ja tunnepitoinen asia. Ymmärrän sen hyvin, koska olen itsekin kokenut haikeutta muuttaessani aiemmista kodeistani.
Tällaisissa tilanteissa roolini on olla asiakkaalle keskustelukumppani sekä pohtia asiaa eri näkökulmista. Joskus voi olla myös hyvä muistuttaa syistä, joiden vuoksi asiakkaat myyntiprosessiin alun perin lähtivät – jos oma koti ei esimerkiksi enää palvellut nykyisiä asumisen tarpeita”, Mia kuvailee.
Ihastuttava koti Tapiolassa, kurkkaa sisälle tästä
Mitä hyötyjä uudet viestintäkanavat ovat tuoneet?
”Pikaviestintäpalvelut, kuten WhatsApp, ovat monelle mieluinen tapa viestiä. Usein perustammekin asiakkaan tai asiakaspariskunnan kanssa oman ryhmän, jossa viestit kulkevat kaikille yhtäaikaisesti ja kaikki pysyvät kartalla myyntiprosessin vaiheista. Myös kuvien lähetys on tällöin helppoa, eivätkä viestit huku sähköpostien joukkoon.
Pikaviestintäpalveluissa keskustelu myös elää nopeammin, ja tarkentavia lisäkysymyksiä on helppoa esittää puolin ja toisin. Näin voidaan välttyä erilaisilta väärintulkinnoilta, joita sähköpostit voivat joskus aiheuttaa.
Pikaviestintäpalvelut ovat mainioita myös kaupanteon jälkeen, sillä niiden avulla voin helposti tiedustella asiakkaan tunnelmia asuntokaupan jälkeen sekä viestiä asiakkaitani esimerkiksi Westhousen asiakastapahtumista tai järjestämistäni pienemmistä asiakastilaisuuksista.
Tälläkin hetkellä monet asiakkaani ovat tuttuja jo vuosien takaa. Suhteet ovat pysyneet tiiviinä, koska onnistuneen yhteistyön ja asuntokaupan jälkeen tällainen vapaamuotoinen yhteydenpito on jatkunut”, Mia kertoo.
***
Kun olet asunnonvaihtoaikeissa ota yhteyttä Miaan
Avainsanat: asiakaskokemus, Asunnon myynti, asunnon osto, Asuntokauppa, Kiinteistönvälittäjä, Kiinteistönvälitys, viestintä, Westhouse, Westhouse LKV,